|
Energiateknologian osaamisklusterin
toiminnan lähtökohtana on energia- ja metalliteollisuuden
teknologiarajapintojen yhdistäminen, mikä antaa tukevan aluelähtöisen
pohjan kansalliselle ja kansainväliselle vaikuttavuudelle. Toiminta on
organisoitu klusteriksi viidestä energiateknologiaan keskittyvästä
osaamiskeskuksesta, joiden taustalta löytyy lukuisa joukko maamme
eturivin energiateknologiayrityksiä sekä tutkimus- ja oppilaitoksia.
Käytännön työnjako on klusterissa toteutettu muodostamalla
teknologiaperusteisia teemoja.
Satakunnan rooli
Satakunnan maakuntaan on sijoittunut kansallisesti merkittävin ja monipuolisin energian tuotantoteollisuuskokonaisuus (vesi-, tuuli-, bio-, hiili- ja ydinvoima). Lisäksi Satakuntaan rakennetaan OL3 ydinvoimalaa ja suunnitellaan merkittäviä kansallisia uuden teknologian pilottilaitoksia kuten Meri-Porin CCS pilotti, Offshore tuulivoima pilotit, kaasutus pilotit).
Satakunnassa on vahvoja raskaita metalliteollisuusyrityksiä, joille kyseiset suurhankkeet ja maailman energiapoliittiset trendit tarjoavat oivan kehittymis- ja kasvumahdollisuuden. Lisäksi Satakunnassa on syntynyt mielenkiintoinen aurinkoenergiayritysten ryhmittymä, joka on kehittymässä aurinkoenergian voimakkaan kansainvälisen kasvun tahdissa.
Satakunnan osaamiskeskuksen energiateknologian klusteriohjelma koostuu neljästä osakokonaisuudesta:
1. FinNuclear ohjelma (suomalaisen ydinenergiaosaamisen yhteismarkkinointi)
2. Uusiutuva energia (painopisteenä aurinkoenergia ja offshore tuulivoima )
3. Magneettiteknologia (sähkön tuottamiseen ja kuluttamiseen liittyvä magneettiteknologia)
4. Tulevaisuuden perusenergiateknologiat ( GenIV, fuusio ,CCS, Vetyteknologia)
|